Elämäntaparemonttia suunnitteleva Huttunen on ryhtynyt yrittäjäksi. Ensimmäiselle isolle tilaustyölle käydään lyömässä kättä päälle Seinäjoen Ideaparkissa. Pakkasen paukkuminen nurkissa ei tahtia haittaa. Shortsit jalkaan ja Transit sisään, Martin rakennus alkaa.
Jumalattomasta sadattelusta ja tulivälineiden käytöstä huolimatta Martti-hinuriin hankittu V8 ei vaan käynnisty. Kipakassa talvikelissä suoritetut operaatiot syövät miestä ja muut Latelat pyörittelevät silmiään tutustuessaan Huttusen viimeisimpään hankintaan. Huttunen ei ihmettele, vaan tekee, vaikka käpy välillä meneekin.
Montako miestä tarvitaan laittamaan Martin kumit vanteille? Huttunen jaksaa rakentaa ahkerasti projektiaan, vaikka haasteita riittääkin. Yksityisyrittäjällä on motivaatiota eri tavalla, kuin apumieheksi saapuvalla Valkamalla, jota Late yrittää houkutella työkaverikseen. Kiireen keskellä on aikaa myös vähän keulia.
Hydrauliikka hoituu mutta jarruhommat jumittavat ja jumissa on Huttusen siviilielämäkin. Elämä heittelee yrittäjää, mutta Latelassa kaveria ei jätetä ja Martin ympärille kerääntyy talliterapeutteja. Jälleen kerran kuullaan historialliset sanat: mä en enää ikinä ala seurustella.
Huttusella on kevättä rinnassa ja Martin rakentamisen sijaan mies juoksee naisissa. Deadline kuitenkin painaa päälle ja projekti on saatava valmiiksi. Kavereiden apu ja tuki on taas tarpeen, sukulaisia unohtamatta. Varsinkin kun Huttusen sydän on oikeasti kipeä.
Raadilla on haasteita pitää pokkaansa, kun Martille etsitään päräyttävää ääninäyttelijää. Kesän helteet koettelevat tallissa hikoilevaa Huttusta, jonka asunto- ja parisuhderintamalla tuulee jälleen. Sen lisäksi mies on lupautunut uuteen tv-ohjelmaan. Onneksi Martin luovutukselle on saatu lisäaikaa.
Elämä syö taas miestä huolella ja Huttusen seinään tuijottelu ei ole edistänyt tallissa majailevaa projektia. Pillimehulla liikkeelle saatu mies johdatellaan kavereiden avulla jotenkin ruotuun mutta saadaanko Sportti-Martti valmiiksi ja mukaan, kun Latelan poikien tie vie Pohjanmaalle?
Latelan porukka joutuu vahvasti pois mukavuusalueeltaan, kun Huttunen vie koko porukan Fiat-pyhättöön. Tiimipalaverin tuloksena kumpaankin talliin asettuu Alfa Romeo-projekti ja kilpailutilanne on valmis. Valkamalla on oma projekti, joka saa osakseen vahvaa virnuilua.
Huttunen on ostanut vanhan talonsa takaisin, taas kerran, ja jotta elämä ei vahingossakaan kävisi tylsäksi, hän ottaa suuren riskin ja ryhtyy tapahtumajärjestäjäksi. Alfa Romeo- projekteille lyödään aikataulu lukkoon ja heti kättelyssä molemmista autoista löytyy epämiellyttäviä yllätyksiä.
Hitsipilli laulaa ja metalli taipuu, kun Kalkun tiimi häärii Alfa Romeonsa kimpussa. Junnulan Alfasta paljastuu perustavaa laatua oleva haittatekijä ja moottori lähtee T. Niemen hoteisiin. Riku on löytänyt itselleen sopivaa remonttijuomaa.
Junnujen kostean saunaillan jälkeen Jopa ottaa iisisti pihahommissa. Huttunen käy isojen poikien irtokarkkimyymälässä ja suunnittelee suuren luokan autotapahtumaansa - Latela car show'ta. Valkama saa viimein oman projektinsa sisään talliin ja Huttunen takalistonsa ulos Majurin tupareissa.
Kalkussa Alfan rakentaminen jää koko ajan vähemmälle, kun missikeisari Huttunen joutuu keskittymään messujen järjestämiseen. Junnulassa tunnelma on vielä rauhallinen, ja projekti etenee suunnitellusti. Tavoite on saada kumpikin Alfa valmiiksi näyttelyyn ja tekemättömät työt alkavat kasata paineita seniorien keskuudessa
Huttusella on kaikki pallot ilmassa. Messut lähestyvät, mutta lipunmyynti on tahmeaa ja Kalkun tallilla Alfa-projekti on pahasti vaiheessa. Kun Huttunen kumppaneineen vielä visioi, on Junnulan jengi edennyt rasvaisen fantasian kautta saamaan Alfansa pintaan jo maalia. Valkama protestoi vahvasti joutuessaan projekteineen ulos Latelan tallista.
Junnulassa on hymy herkässä, kun Alfa on maalattu ja Jopa löytää aarteen. Kalkun tallilla pidetään kakkukestit Härskin vaihtaessa jakoavaimen vatkaimeen. Huttunen tarvitsee silti vähän väkevämpääkin kestitystä. Senioreiden Alfan kanssa pistää sen verran kiireeksi, että apuun on soitettava naisvoimaa.
Latelassa ollaan kusessa Alfan aikataulun kanssa ja avuksi on palkattu kittipakkelien epäjumala Kia, jolta ei kehuja heru poikain pohjatöille. Huttunen ja Majuri jäävät sivuosaan, kun Kia tarttuu toimeen. Junnulassa sen sijaan mehustellaan jo Alfan yksityiskohdilla ja päivitellään seniorien meininkiä.
Alfojen deadlineen on aikaa alle kaksi viikkoa. Junnulan auto on moottorin asennusta ja viimeistelyjä vailla. Senioreilla sen sijaan paineet kasvavat ja maalauksen pohjatyöt ottavat aikaa. Onneksi paikalla on tiukka työnjohtaja, joka laittaa Huttusen ja Härskinkin ruotuun. Ainakin hetkeksi.
Loppumetreillä vastoinkäymisiä on Junnulassakin, mutta Kalkun puolella niitä riittää, vaikka muille jakaa. Usko meinaa loppua, kun messuihin on aikaa alle viikko ja Alfan saaminen näyttelykuntoon on vaakalaudalla. Huttuselta vaaditaan aikaa myös messujärjestelyihin, mutta niidenkin osalta sataa lunta tupaan ja reilusti.
Kummankin tallin Alfa Romeot saadaan kuin saadaankin messuhalliin ja Latela car show'n ovet voidaan avata. Näytillä on suuri määrä toinen toistaan upeampia autoja, messuosastoa ja kaiken kruununa Miss Latela -kisa. Huttunen luotsaa tapahtumaa positiivisella asenteella ja hieman myös alkoholin voimalla, kunnes ovien sulkeuduttua realismi iskee päin naamaa.
Molemmat Alfa Romeot on saatu myyntikuntoon ja sen kunniaksi koko porukka suuntaa palkintomatkalle autojen synnyinsijoille Italiaan. Legendaarisella Monzan radalla järjestetyssä Alfa Romeo -tapahtumassa riittää Pirkanmaan pojilla ihmeteltävää, myös oman projektinsa valmiiksi saaneella Valkamalla. Kulttuurimatkan kruunaa hulppea huvila illanviettoinen ja Huttusen pakollinen naku-uinti Como-järvessä. Huutokaupassa molemmat Alfat löytävät uuden omistajan ja paremman summan saanut talli juhlii voittajina.