Sekasin on palkitun #Lovemillan tekijöiden uusi mustan huumorin värittämä draamasarja. Tärkein osa tarinaa sijoittuu psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jossa sarjan nuoret päähenkilöt ovat hoidettavina. He ovat tavallisia nuoria, joiden taustalta löytyy esimerkiksi kiusaamista, ylisuorittamista tai vanhempien sekakäyttöä.
Jani Pösö, Teemu Nikki
15 Jaksos
2016
17-vuotiaalla Papillonilla (es. Elias Westerberg) on väkivaltainen, päihteitä väärinkäyttävä isä (es. Antti Reini), jonka vanavedessä myös Papillonin elämä on suistumassa pois raiteilta. Jos kurssi ei vaihdu, on hänen määränpäänsä nuorisovankila. Suljetulle osastolle Papillon päätyy sekakäytöstä aiheutuneen psykoosin johdosta. Satakieli (es. Eve Hotti) on suomenruotsalaisessa perheessä varttunut sairaanhoitajaopiskelija. Hän on luova persoona ja joutuu silmätikuksi ja kiusatuksi – kunnes skitsofrenia puhkeaa. Hydellä (es. Anssi Niemi) on kaksisuuntainen mielialahäiriö: välillä menee kovaa, mutta vastapainona on halu kuolla. Lumikki (es. Anna Böhm) kärsii niin sanotusta kiltin tytön syndroomasta sekä vakavasta itsetuhoisuudesta. Lopulta liika suorittaminen vie Lumikin kuilun reunalle. Neljä päähenkilöä kohtaa toisensa psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla.
10 Jaksos
2018
Toisella kaudella seurataan päähenkilöiden elämää suljetulta osastolta pääsyn jälkeen. Papillon, Hyde ja Lumikki ovat päässet suljetulta jo aiemmin ja juuri kauden alussa Satakieli kotiutetaan. Toisen kaudella yhtenä teemana on syrjäytyminen. Toisella kaudella uutena hahmona esiintyy Hyden pikkuveli Sampo (es. Samuli Hokkanen), joka käy yläasteen viimeistä luokkaa.
8 Jaksos
2021
Kolmas kausi kertoo turvapaikanhakijanuorten mielenterveysongelmista.