Belly Conklin täyttää 16 ja hän on suuntaamassa suosikkipaikkaansa koko maailmassa, Cousins Beachille, jossa hän viettää kesän oman perheensä sekä Fisherien perheen kanssa. Belly on kasvanut vuoden aikana, ja hänellä on tunne, että tästä kesästä tulee erilainen kuin muista. The Summer I Turned Pretty perustuu Jenny Hanin kirjaan, ja hän on sarjan luoja sekä vastaava tuottaja.
Jenny Han, Gabrielle Stanton
7 Jaksos
2022
8 Jaksos
2023
Belly laski ennen päiviä siihen, että pääsisi takaisin Cousins Beachille. Conrad ja Jeremiah kuitenkin taistelevat hänen sydämestään, ja Susannahin syöpä on uusiutunut, eikä Belly ole varma, tuntuuko kesä enää koskaan samanlaiselta. Yllättävä vieras uhkaa rakkaan talon tulevaisuutta, ja Bellyn täytyy kerätä porukka taas kokoon – ja päättää lopullisesti, kenelle hänen sydämensä kuuluu.
11 Jaksos
2025
Bellyn kolmas vuosi yliopistossa on päättymässä, ja hän odottaa innolla kesää Cousinsissa sielunkumppaninsa Jeremiahin kanssa. Tulevaisuus vaikuttaa selvältä, kunnes järkyttävät tapahtumat tuovat hänen ensirakkautensa Conradin takaisin hänen elämäänsä. Nyt aikuisuuden partaalla olevan Bellyn on päätettävä, kummalle veljelle hänen sydämensä sykkii. Kesä ei koskaan tule olemaan entisellään...